maanantai 27. lokakuuta 2008

Vastoinkäymisiä ja remppaa..

Viime päivinä on kyllä ollut tapahtumia taas ihan riittävästi, eikä kaikki ole olleet kovin mukavia..
Lauantaiaamuna huomattiin, että Pilot-aasi oli jyrsinyt katoksensa yhden tolpan melkein poikki.. Siinä oli kyllä iso vahinko todella lähellä, ei olis paljoa enää tarvinnut, niin koko katos olisi romahtanut :(
Siinä meni sen päivän suunnitelmat uusiksi, kun piti sitä alkaa korjailemaan ja samalla rakennettiin yksi seinä lisää katokseen.
No nyt on aasille ja hepalle kunnon katos :) Pientä loppusilausta se vielä vaatii ja täytyy hieman verkoilla suojata puurakenteita, ettei tuo perhanan jyrsijäaasi syö kaikkea ;)
Minä siirtelin perjantaina ja lauantaina kääpiökanaporukkaa pois aiv-siilosta toiseen "häkkiin". Nuo käppänät on aika arkoja ja niiden kiinniottaminen on melkoista puuhaa..
Lauantaina iltapäivällä olin mielestäni kaikki kanat saanut siirrettyä, mutta kävin kuitenkin siilon yläkerroksissa vielä tarkastamassa ja löytyihän sieltä vielä yksi hautomispuuhissa oleva kana.
Kun yritin ottaa kanaa kiinni, se pääsi livahtamaan ja lensi siilon yläosassa olevalle luukulle ja jäi sinne istumaan. Tässä vaiheessa ajattelin, että kylläpä se sieltä joskus alas tulee ja lähdin pihalle..
Juu, tulihan se alas, mutta väärälle puolelle, eli kana otti suunnan tuohon lähimetsään ja lensi sinne. Tuo luukku on niin korkealla, että kanahan sai hyvät vauhdit sieltä ja metsän reunassa (n.50m päässä) kana lenteli vielä melkein puitten latvojen korkeudella, eli saattoi lentää vaikka kuinka kauaksi..
Ukon kans lähettiin samantien etsimään kanaa, mutta eihän me sitä löydetty. Myöhemmin kävin vielä koirien kanssakin etsimässä, mutta ei kanaa näkynyt.. eikä ole näkynyt vieläkään. Saa nähdä tuleeko kana enää takaisin, vai onko jo joutunut jonkun sapuskaksi :( Harmittavaa..
Sunnuntai meni kyllä ihan lorvailuksi.. käytiin me sentään äänestämässä, mutta siinäpä sen päivän tekemiset. Tai no väänsin minä illalla kääretortun, kun ukon teki mieli jotain hyvää :)
Tänään ollaan sitten aherrettu eilisenkin edestä, nimittäin jatkettiin tuota navetan remppaamista.
Tältä siellä näyttää nyt:
Tämä seinä ollaan rakennettu tänään ja nyt illalla maalasin sen. Näyttää kyllä oikeasti paljon hienommalta kuin tuossa kuvassa ;)
Tässä eläintenpuoli kuvattuna ukon verstaspuolelta. Nuo seinät on tänään tehty, yksi pätkä vielä puuttuu. Noitten lautojen päälle tulee vielä levytys. Takaseinällä näkyy kanojen ja vuohen+lampaantilat.

Tässä vielä kuva ukon verstaanpuolelta.

Huomenna täytyy vielä maalata toiseen kertaan nuo seinät ja vielä on hieman epäselvää, jätetäänkö seinät valkoiseksi, vai maalattaisko ne sitten vielä jollain värillä.. täytyy vähän pohtia.

Ei kommentteja: